Juuson jorinaa: Äitienpäivänä 1955

Kuva: Elina Syrjänen

On Suomen kotien juhlapäivän, äitienpäivän, hämärtyvä ehtoon hetki, kun piirtelen sanoja tämän jo useasti vuosien varrella toistuneen otsikon alle. Ajatus palautuukin vielä kuluneeseen päivään ja niin mielellään seisahtuu aihekohtaansakin. 

Se aihekohta, jos niin sanottaisiin, palautuukin muistoon niin äärettömän kauniina kuvana, jolle tuskin vertaistaan löytynee mistään.

Ja tuntuu kuin sen kuvan piirre ei häipyisi muistojen komeron pohjalta milloinkaan. Ilmi elävänä se sieltä heijastuu vielä sittenkin, vaikka maallinen olemuksensa jo aikaa sitten on mullaksi murentunut. 
​
Lukija varmaankin arvaa, että tarkoitan sanonnallani äitiä. Ehkäpä lukijankin muistojen komeroihin on samaiset kuvat kiteytyneet? Ehkäpä lukijankin äiti on siirtynyt sinne josta paluuta ei ole milloinkaan.

Ohimoilleni on ajan lumi tuonut hopeaansa, ja askeleeni lyijyn raskaina laahustaa, mutta tuntuu toisinaan kuin olisin orpo ja avuton kuin muinoin paitaressuna ollessani. Ei liene elämäni ilta kovinkaan kaukana, mutta siltikin elän monasti niissä hetkissä, jolloin äidin apu oli elämää.

Äiti meille jokaiselle ihmiselle on ollut kaikki kaikessa. Äidin silmä on alati valvonut, ja äidin ajatus elämän matkaamme seurannut. Mutta niin monasti me hänet olemme unhoittaneet, tuntematta mitä hänen sielunsa pohjalla liikkui silloin kun hän unhoitettuna ajatuksin seuraili matkojamme.

Ja yön hiljaisina hetkinä jok’ikinen äiti on lapsiaan aatellen monasti sormensa ristinyt ja toivonsa ajatuksin lähettänyt sen luokse jossa kaikkivaltias asustaa. 

Piirrän vielä lopuksi säesarjan jostakin pisemmästä, mikä kerran ajatuskammiossani sanoiksi kehittyi. 

– – – 
Niin monasti ohjeesi unhoitin. 
Sulle nurjaa mieltäkin kannoin. 
Ehkä silläkin rintasi haavoitin 
ja kyynelen silmähäs’ annoin. 
Sinä kuitenkin erheeni unhoitit 
ja ne kaikki Sa anteeksi soit. 
Kätes’ kuihtunehen mulle ojensit 
ja katseesi puoleeni loit. 
Nuku rauhassa äiti sä armainen, 
nuku huomassa taivahan Herran. 
Nuku siksi kun kuulet kutsun sen, 
elo uusi miss’ koittavi kerran. 

Juuso*

* Juuso on yksi Topias Leivon nimimerkeistä. Kirjoitus on julkaistu alun perin Padasjoen Sanomissa, jossa Topias Leivo piti Juuson jorinaa -palstaa. ​