Päivä on jo mennyt mailleen ja yön lauha henki lepää luonnon yllä. On hämyinen keskikesän ilta, juhannusaaton ilta.

Tyynenä uinuu järven pintakin, jota pitkin venhe verkkain aironvedoin hiljalleen lipuu. Ja hauskasti liplattavat pienet somat vesiporeet venheen kokan edessä. Lammen keskiselällä olevan saaren kaislikon rinnassa soutaa sorsaperhe, emo edellä ja poikue hiukan jäljessä.

"Krak... krak... krak", ääntää emo hätääntyneenä venheen lähetessä, vaaraa tajuten. Taitavat pienoiset olla ensi kertaa vasta vesillä, niin ovat vielä hennon ja avuttoman näköisiä, ja siksi kai emo niin huolissaan pienoistensa takia onkin.

Juho Liinamaa, tai oikeammin sanoen Liinamaan Jussiksihan sitä Alapellon isäntää yleisesti kutsuttiin, päätti ryhtyä kirjailijaksi. Oikein sellaiseksi mestariksi joka työkseen kirjoja tekee. Oli saanut tietoonsa että sillä ammatilla saa tehtyä rahaa niin paljon kuin haluttaakin.

Heti ensimmäisen kirjan valmistuttua myydään talot ja tavarat, maat ja mannut ja muutetaan Tiltan kanssa kaupunkin herraskomentoa pitämään. Ei tarvitse rehkiä savessa eikä mullassa, eikä Tiltankaan tarvitse koko ikäänsä lannan hajussa olla. Pöydän, oikein kirjoituspöydän ääressä vaan “pännällä” töitä tekee ja siinä kaikki.

Topias Leivon helatorstaille 1920 päiväämä, nimimerkillä Toivo Koivikko kirjoittama Lehtiä päiväkirjastani on runollinen kuvaus kotipihan heräämisestä kevääseen. Sata vuotta sitten helatorstaita vietettiin 13. toukokuuta. Tekstin miljöön esikuvana on todennäköisesti juuri Leivon kotitila Puustelli, jonne Topiaan isä Adam Heistola muutti perheineen vuonna 1898. Vielä ei ole selvillä, missä lehdessä kirjoitus alun perin julkaistiin. Leppoisaa pyhää ja lukuiloa!

Topias Leivon (1893 - 1979) juhlaruno Urhojen muistoksi esitettiin alun perin Padasjoella sankarivainajien muistomerkin paljastustilaisuudessa sunnuntaina 4.7.1948. Talvisodan päättymisen merkkipäivän kunniaksi runo on luettavissa nyt myös Puustellin tarinoiden blogissa.

Helluntai kuuluu pääsiäisen ja joulun ohella kirkkovuoden kolmen suurimman juhlan joukkoon. Ensimmäinen helluntai oli kristillisen kirkon perustamisen päivä. Kansanperinteessä helluntai puolestaan on puolison etsimisen ja sään ennustamisen päivä, ja näitä teemoja voi löytää myös tästä Topias Leivon kirjoituksesta Helluntaina, joka on julkaistu alun perin Etelä-Suomen Sanomissa. 

On Suomen kotien juhlapäivän, äitienpäivän, hämärtyvä ehtoon hetki, kun piirtelen sanoja tämän jo useasti vuosien varrella toistuneen otsikon alle. Ajatus palautuukin vielä kuluneeseen päivään ja niin mielellään seisahtuu aihekohtaansakin. 

Se aihekohta, jos niin sanottaisiin, palautuukin muistoon niin äärettömän kauniina kuvana, jolle tuskin vertaistaan löytynee mistään.

​Joulun tullessa 

Taas saapuvi joulu armainen, 
taas saapuu juhlamme jalo. 
Kuni kaukaista vierasta vuotellen 
sitä oottavi tölli ja talo. ​