Pääsiäinen ja sen vietto entisaikaan

Painettu pääsiäiskortti ilmeisesti 1920-luvulta. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, finna.fi

Pääsiäiseen ja sen viettoon sisältyi entisaikaan monta merkityksellistä seikkaa. Juhla itsessään oli vuoden suurimpia juhlia, jonka vuoksi sinä aikana tehdyt taiatkin elämään hyvinvointia tuottavina olivat varsin merkityksellisiä. Luonnosta ja siihen aikaan vallitsevista sään oloista otetuista merkeistä niin ikään ennustettiin tulevan kesän vaiheet.

Pääsiäisen edustaviikot, ns. ”paastonaika” oli jo sellaista ”hiljaisempaa” aikaa. Ja pääsiäisviikko, eli kuten sanottiin, piinaviikko, säännösteltiin jo töihinkin nähden. Silloin ei tehty mitään suurempia töitä, vaan ainoastaan välttämättömiä taloustehtäviä. Naisetkaan eivät kehränneet. Ruokakin käytettiin rasvattomampaa. Niinpä sianlihaa ei syöty lainkaan.

Sään alasta sanottiin muun muassa:

Jos yö pitkäperjantain aattoa vastaan on kylmää, niin on kylmää vielä neljäkymmentä yötä eteenpäin.

Ja jos pitkäperjantai on pilvinen, niin ei ole edessä olevana kesänä pelkoa halloista. Mutta jos on selkeä, niin kyllä on halla ahkerasti vieraana.

Pitkäperjantai oli ikävätuntuinen ja hiljainen juhla. Silloin ei käyty kotoa pois, ei edes lapsia laskettu kylään käymään. Noidat ainoastaan öiseen aikaan taikojaan tekivät ja salaa kulkivat toisten navetoissa ja talleissa loitsumassa. Saattoi tapahtua että juhlapäivinä oli lampaitten päästä keritty villaa, leikattu korvista paloja, lehmistä karvaa, hevosista jouhta ynnä muuta sellaista.

Saattoipa navetan tai tallin kynnysalta, tai seimestä löytyä pienenlaisen perunan kokoinen pussonenkin. Sisältönä suolaa, tuhkaa, karvoja ja muutakin ”luettua” ja noitumisessa tarvittavaa ainesta.

Pääsiäisen tultua mieliala virkistyi jo iloisemmaksi. Pääsiäisaamuna ennen auringonnousua mentiin isoilla joukoilla korkeitten kukkulain ja vuorien harjanteille katsomaan auringonnousua. Sen sanottiinkin noustessaan ilosta tanssivan. Keskiyön aikana käytiin enteitä kuuntelemassa. Alkuperäisestä teostaan kolmasti uudelleen rakennetun huoneen katolla hiljaisuudessa kuunnellen saattoikin kuulla ja nähdä enteet tuleviin tapahtumiin – ken ne sitten tulkita voi.  

Herkkuruokana pääsiäisenä syötiin imeltämällä tehtyä ja tuohisissa paistettua mämmiä. Käytiin vieraisilla ja nuorisokin huvitteli kaikkine senaikaisine mahdollisuuksineen.

Sinivuokot kukkivat Puustellin pihassa huhtikuussa 2020. Kuva: Elina Syrjänen.

Pääsiäiseen mennessä oli talojen karjapihoihin ajettu ja pienennetty havuja paksuun kerrokseen. Keväinen aurinko oli sulattanut lumet pois, joten siinä oli hauska temmellyskenttä nuorisolle. Niinpä pääsiäisen pyhinä siinä hypättiin ahkerasti ”hypinlautaa”. Karjapihasta kylien tienoilla kantautuikin talosta taloon hyppääjien lyönnin loiske ja iloinen mekastus.

Lapsijoukot olivat ”niposilla” ja ”piilopettisillä”. Piilopettisillä ollessa luettiin aluksi arpaluku siitä ken joutui ”silmienpitäjäksi”. Joukko asettui piiriin, jonka keskellä lukija jokaista osanottajaa vuorollaan osoitti sormellaan jaluki muun muassa näin:

Yttenä, kattena, korttena vonnaa, innin niipota, annin naapota, sinipää, punapää, pu!

Keneen sattui ”pu”, niin se pääsi ensiksi eroon. Lukua jatkettiin niin pitkälle että jäljellä ei ollut kuin lukija toisena. Keneen loppulukua luettaessa ei sattunut ”pu” niin jäi se silmienpitäjäksi. Ehkäpä siis lukija itsekin.

Silmienpitäjä asettui määrätylle seinustalle, kasvot seinään kiinni ja pitäen vielä kasvojensa peittona lakkia tai käsiään, lukien lorua kovalla äänellä:

Kolo kolo kouluun. Takarit tauluun, menkäi pakoon, seinän rakoon!

Tällä aikaa toiset menivät piiloon mihin kukin osasi parhaiten. Silmienpitäjä aikansa luettuaan kysyy:
– Joks päivä on?

Johon piilossa olijain puolesta vastattiin: – Jo...!

Nyt alkoi etsiminen ja kenen silmienpitäjä ensiksi löysi ja ennätti lyödä "petin" silmienpitäjäpaikkaan, niin se jäi taas vuorollaan "silmienpitäjäksi".

Topias Leivo (1893–1979)
 - -

Teksti on alun perin julkaistu Padasjoen Sanomissa torstaina 15. maaliskuuta 1951.